Tervehdys vaan Sanin isännältä (Esko)!
 
Sanihan on yleisesti ottaen tervepäisen oloinen tyttönen, on ollut monenlaisessa koira- ja ihmisseurassa, eikä käytöksen suhteen ole ilmennyt mitään ongelmia. Ainut meidän muista koirista tarttunut (lue:isännän laiskuutta) ärsyttävä tapa on haukkuminen ja ryntäily, kun joku tulee pihaan, mutta Sanilta on alettu sitä nyt järjestelmällisemmin kitkemään pois ja melko hyvällä menestyksellä. Olisi pitänyt aikaisemmin jo puuttua topakammin näihin kahteen muuhun, uroslabradori 8 v ja borderterrieri, myös uros 6 v.
 
Muutoin tykkään kovasti Sanin hermorakenteesta, ei piipitä eikä vingu eikä suotta ryntäile ja osaa myös rauhoittua esim. hakuvuoroa odottaessa. Aika paljon Sani onkin saanut katsella myös sitä, kun muut koirat tekee töitä.
 
Sani on saanut lähes viikottain kunnon juoksua metsästyksenomaisissa olosuhteissa fasaanitarhaa ympäröivillä pelloilla. Tosin viime syksyn jälkeen olen pyrkinyt lintuja välttämään, kun viime syksynä kaksi kertaa jäi fasaani suuhun. Lieventävinä asianhaaroina mainittakoon, että ensimmäinen vahinko sattui vielä kasvattajan (Jarin) kanssa yhteisellä reissulla, jolla Sani löysi haavakkofasaanin ja otti sen suuhunsa. Myönteisenä seikkana tästä vahingosta jäi mieleen se, että otti fasaanin suuhun pehmeällä otteella ja lähti palautukseen, joka jäi kesken, kun menin tilanteessa Sania kohti väärällä asenteella.
 
Tähän vahinkoon liittyi sellainenkin mainitsemisen arvoinen seikka, että fasaania oli haavoittanut edellisenä iltana saksanseisoja mies ja jostain syystä koira ei ollut löytänyt haavakkoa. Seuraavana aamuna fasaanitarhamme osakas oli käynyt etsimässä haavakkoa kahdella metsästyslabradorilla, ilman tulosta. Ja näiden etsintöjen jälkeen Sani löysi sen
melkolailla siitä kohden mihin se oli tippunutkin.
 
Sattuipa meille toinenkin vahinko, josta varsinkaan ei voi oikein Sania syyttää, kun otti mallikkaan seisonnan akkafasaanille ja kun pääsin paikalle ja annoin luvan ajaa lentoon, niin akkaperhana juoksikin juurakon sisään, mistä Sanilla oli helppo työ napata se elävänä suuhun. Tällä kertaa palautti sen ihan käteen asti ja sen jälkeen fasaani palautui täysin vahingoittumattomana luontoon.
 
No kuitenkin näiden onnettomien sattumusten jälkeen olen siis vältellyt viemästä Sania linnuille ja pääasiassa haetuttanut tyhjillä alueilla. Ja siinä haussa riittääkin vauhtia ja mahanalus on jalkoja täynnä. Syksyn metsälinnustuksessa kauden edetessä homma alkoi pelittämään jo mallikkaasti ja pääsin kolme kertaa tulittamaan tappamistarkoituksessa, valitettavasti palkinto jäi ruosteessa olevan ampumataidon takia puuttumaan. Tai sitten en osaa vielä kahta asiaa tehdä yhtäaikaa, komentaa koiraa ja ampua. Loppukaudella onnistuneita suorituksia auttoi kovasti tekniikkainvestointi, hommasin Garmin Atro koiratutkan, joka oli minun mielestä tosi hyvä investointi. Erityisesti se auttoi oman kulkemisen kontrolloinnissa, alkukaudesta kun suurimman osan linnuista minä ajelin lentoon, niin loppukaudesta osasi vahtia sen, ettei kulje alueille ennen koiraa. Ja on se nuoren koiran kanssa tuolla Kainuun ryteiköissä hyvä, kun ei mene tilanteita hukkaan ja löytää seisonnalle.
 
Noudon suhteen tuli tehtyä pentuvaiheessa kämmiä varmaan palkkauksen ajoituksessa ja on tehty töitä erityisesti luovutuksen suhteen. Nyt alkaa aika mukavasti pysymään noudettava suussa ja aika paljon olen nimenomaan siihen kiinnittänyt huomiota, etten itse pidä mitään kiirettä luovutuksessa vaan päinvastoin olen pyrkinyt viivyttelemään. Nyt on otettu tarhalla käydessä myös ensimmäisiä noutoja laukauksen kanssa ja niitä harjoituksia on tässä kevään aikana tarkoitus alkaa tekemään joka käynnillä.
 
Lyhykäisyydessään voi siis todeta, että olen Saniin kaikin puolin todella tyytyväinen, metsästysominaisuudet on jo todettu olevan kunnossa ja koulutettavuus on mielestäni erinomainen. Kylläpä sen niin voi todeta, että kun joku asia ei mene niinkuin sen pitäisi, niin isäntähän siinä saa peilin eteen kävellä ja kysyä sieltä näkyvältä tyypiltä missä vika. Ei tule tässä mieleen oikein sellaista virhettä, josta voisi koiraa tai sen ominaisuuksia syyttää.
 
Mullahan Sani on siis ensimmäinen seisoja, noutajien kanssa on tullut vuosien varrella pelattua. Nyt tällä lyhyellä kokemuksella sen voi ainakin sanoa, että on se älyttömän mukavaa hommaa eikä liian helppoa.
 
Mukavia hetkiä ja mahdollisimman paljon onnistumisen iloa kaikille hienon harrastuksen parissa!